09DEAC04-9E8D-4BFC-B3BC-B2A14CDDD951.jpg

Koko Niemisen perhe istuu ruokasalin suuren pöydän ääreen kirjoittamaan joulukortteja sukulaisille ja ystäville. Samalla kuunnellaan joululauluja, kynttilä on sytytetty pöydälle ja glögiä lämmitetty laseihin. Kortteja kirjoitettaessa ajatellaan jokaista kortin saajaa, ja lasten kanssa keskustellaan, kuka on sukua kenellekin ja kuka kenenkin ystävä. Jokaiselle valitaan mahdollisimman kaunis kortti. Äiti-Niemisen muistelee, miten ennen vanhaan oli tapana kirjoittaa kortteihin saajan titteli, ensin kortteja sai pikkuneiti Aino Kuparinen, sitten koululainen Aino Kuparinen, opiskelija Aino Kuparinen, rouva Aino Nieminen. Mummo sai kirjeensä everstinna Lydia Kupariselle osoitettuna. Olisihan hassua, jos pitäisi kirjoittaa pitkiä englanninkielisiä titteleitä, nauraa Joonas: " vaikka Key account manager Oswald Tonteri". Kuulostaisihan se hienolta. 

Lasten on vaikea ymmärtää, miten ihmiset, joita he eivät ehkä ole koskaan tavanneet, voivat tuntea heidät. Äiti yrittää selittää, että ystävien asioista ollaan yleensä kiinnostuneita ja yhtälailla ystävät tietävät hänen lapsensa kuin hän ystävien lapset. Tuntevathan lapsetkin ystäviensä perheet. Korttien postittaminen on suvun ikiaikainen perinne. Joinakin vuosina kortit on askarreltu itse, joskus otettu valokuva lapsista tonttulakit päässään tai ulkona lumisessa potretissa, joskus ostettu ihan vain halpoja tiimarikortteja. Niistä oli vaikea valita, kuka saa sen ankeimman joulupallokortin. Usein on ostettu nippu samanlaisia hyväntekeväisyyskortteja, ja kaikki ovat saaneet samanlaisen.

Repu 3 pistettä

Beate 3vpistettä

Anne 2 pistettä

Anjuska 1 piste

Puikko,koukki&ompelukone 2 pistettä 

Rosa Liksom: Everstinna. Se joka ensimmäisenä arvaa, mikä on toinen meänkielinen romaani hyllyssäni, saa ylimääräisen pisteen, tämän sai Puikko, koukku ja ompelukone.