Heinä-elokuun vaihteessa minulla oli vielä yksi viikko lomaa, ja vietimme sen koko perheellä Katinkullassa. Sillä viikolla sää oli hyvin vaihteleva, sadekuurojen lomassa pystyimme silti ulkoilemaan ja kävimme Kajaanissakin. Lounasaikaan nautimme herkkuja Pekka Heikkisen leipomon kahvilassa.
074E4DE7-7902-4D38-9513-7D7B6773D648.jpg

Kajaanin taidemuseo on pieni, mutta siellä on ollut kiinnostavia näyttelyitä. Tänä kesänä esillä on kolmen saksalaistaiteilijan Tiloissa -näyttely (Nicole Ahland, Verena Freyschmidt, Lasse-Marc Riek) Kuvia en muistanut ottaa. Erityisen hauska yllätys oli alakertaan sijoitetut ääniteokset, joista yksi kuului koko tilassa ja kaksi kuulokkeista. 

496E15A0-E9D3-40B5-B281-00360326B18A.jpg

Lomaviikolle olin varannut mukaan runsaasti neulottavaa, aloitin huivin, kaksi villatakkia, jatkoin kesämekkoa ja yhtä sukkaparia. Menomatkalla aloittamani huivin sain valmiiksi palumatkalla. Toisen villatakin alun päädyin purkamaan, jotta sain kauluksen niskaosasta istuvamman ja sukkapari valmistui neuletreffeillä, mutta näistä myöhemmin.

Pitkäaikaisimmalla työkaverillani on syntymäpäivä loppukuusta, ja halusin neuloa hänelle lahjaksi jotakin. Kun löysin kevättalvella verkkokaupasta Manos del Uruguayn Alegriaa, jonka värisävy on työkaverini nimi, niin päätin neuloa tutun huivimallin. Eeva Kesäkuun Taina on sopivan helppo yhden vyyhdin huivimalli. Verkkokaupan kuvassa langassa näytti olevan enemmän violettia ja vähemmän ruskeaa, mutta neuleena nämäkin sävyt ovat kauniita. 

7B8DFB16-DE0D-4650-B98B-4EF7C3B50CDB.jpg