Perheen isällä oli syntymäpäivä ja nuoriso lupautui leipomaan kakun. Innostukseen vaikutti toki myös se, että nuorimmainen saa tästä taas yhden merkinnän kotitaloustuntien kotitehtäviin, ja esikoinen oli yksin kotona koko päivän ja kaipasi selvästi jotain tekemistä. Nuorimmainen on pikkumartta ja Marttalan pikkukokkikurssien konkari, joten kakkupojaan riitti suullinen ohje: lasillinen munia, sokeria ja jauhoja, paistolämpötila ja -aika (175 astetta, puoli tuntia). Esikoinen käytti SLY39-parini heinäkuussa lähettämää vadelmanmakuista kreemijauhetta ja runsaasti tuoreita mansikoita. Hän on koulussa oppinut enemmän uppopaistamaan, joten kakkua ei kostutettu, mutta runsas mansikkamäärä kompensoi kostutksen puutteen ja kakku maistui teen kanssa oikein herkulliselle.

IMG_0443.jpg

Tänä kesänä olemme valitelleet koleita säitä, mutta ilmeisesti sää on suosinut marjoja. Tuoreiden mansikoiden ja vadelmien sesonki on ollut pitkä ja mansikat ovat olleet todella hyvälaatuisia. Lisäksi olemme syöneet lakkoja ja mustikoita. En muista, koska olisimme näin paljon syöneet marjoja. Ihan ostomarjoilla on menty. Vaikka olen suurimman osan elämästäni asunut täällä, en vieläkään tiedä muita marjapaikkoja kuin puolukan. Marjapaikat, joihin osaisin mennä, ovat niin kaukana, että on halvempaa ostaa se lakkakilo kuin ajaa sinne asti, vaikka hillastaminen onkin mukavaa. Takavuosina, kun appi oli hyvässä kunnossa, kävin hänen kanssaan marjassa; appi poimi hilloja ja minä lakkoja. Eri nimestä huolimatta sulassa sovussa, appi pakasti hillat ja minä keitin lakkahilloa... Apen kanssa oli paljon hauskempaa marjastaa kuin isän kanssa, isällä oli tapana jättää minut johonkin marjapaikkaan ja sanoa menevänsä katsomaan toisesta paikasta, marjat poimittuani sitten odottelin, että isä ilmetyy takaisin. Appi ei koskaan kadonnut äänenkantamaa kauemmaksi eli oli myös juttukaverina. Se näillä miehillä oli samaa, että marjapaikat olivat aina kohtalaisen lähellä autoa, emme siis kävelleet kilometrikaupalla etsimässä sitä mukammas vielä parempaa marjikkoa.