MYSSY. Juuri se, joita neulovat mummot vaikka japanilaisen tavaratalon näyteikkunassa. Viime jouluna sain joululahjaksi Muffi-Myssy-tekemispaketin. Paketti sisälsi suomalaista hahtuvalankaa, pyöröpuikon, merkin ja ohjeen, ja jopa päättelyneulan Muffi-pipon tekemistä varten.

Paksu hahtuvalanka 40 cm pyörällä oli hidasta neuloa, kun varoin venyttämistä lankaa, jottei se katkeaisi. Eikä katkennutkaan, mutta pipo valmistui hitaammin kuin langan paksuudesta olisi voinut päätellä. Toisaalta en ole ennen neulonut näin lyhyellä puikolla, ja sekin tuntui oudolta.

Paksu ja lämmin, lanoliininenn ja vienosti lampaalle tuoksuva pipo valmistui kuitenkin nyt ennen seuraavaa joulua. Lahjan antaja tosin kommentoi pipon näyttävän päässä tyhmältä. Hänelle piti myös kertoa, kuinka kuuluisa ja trendikäs merkki Myssy onkaan. Samalta se minusta näyttää kuin muutkin muhkupipot.  

Kivaa tätä oli kuitenkin neuloa, ja syksyllä kuljetin sitä mukana ja neuloin aina muutaman kerroksen esimerkiksi pizzeriassa odottaessamme noutopizzojen valmistumista.

673E4999-BDE2-494F-AEC8-DB78A904638C.jpg