CA00CBCF-87E7-4537-A4BF-BB078089C720.jpg

Ranomafanan kansallispuisto.

Matkanjohtajamme oli varoittanut, että Ranomafanan kansallispuiston maasto on haastavaa, paljon nousuja ja laskuja, lisäksi voi tulla vastaan vesisadetta ja iilimatoja. Ranomafanan kansallispuisto on perustettu 80-luvulla suojelualueeksi, koska tutkijat löysivät sieltä 70-luvulla uuden puoliapinalajiin. Alkumatkasta yritimme joen, josta paikallinen opas kertoi, että tavallisesti vesi on kirkasta, mutta nyt sade on huuhtonut maaperästä aineksia ja vesi on siksi ruskeaa. 

 

9C2AEB83-7B52-4638-8D75-3B0DEF67287A.jpg17749928-B8B2-47C1-BC27-DCFCE202461D.jpg

P2200116.jpgP2200111.jpg

Suurimmat polut olivat hyväkuntoisia ja liikkuminen niillä helppoa, porrasaskelmia oli rakennettu kivien, puunjuurien ja puurakenteiden tukemana. Maassa oli paljon pudonneita, märkiä ja liukkaita lehtiä, joissain paikoissa märkä maa oli liukasta ja mitä syvemmälle sademetsään poikkesimme makien perässä, sitä hankalampaa ja tarkempaa liikkuminen oli: poluilla oli nousuja ja laskuja, korkeuserot olivat suuria. 

P2230135.jpg

Sademetsän äänet, kauniita kasvilajeja ympärillä, taitavien oppaiden löytämä eläinkunta lähietäisyydeltä tarkkailtavana. Vaikka aamupäivän retki oli fyysisesti raskas, oli se ehdottomasti tekemisen arvoinen.

3C2DCF95-C153-4B7B-B740-4F6C4FBBFF7F.jpg

P2200118.jpg

F5F209DA-C7FE-4F8E-B244-5CBD9FA8C666.jpg

Iltapäivällä lounaan jälkeen nukuimme päiväunet, kirjoittelin rauhassa postikortit, luin kirjaa ja istahdin hotellin puutarhaan neulomaan sukkaa. Tältä penkiltä näkyi laakson takana oleva kylä, jossa asukaat työskentelivät pellolla ja lapset olivat piilosilla. Olin sädemetsäretken jälkeen jättänyt kuraiset kenkämmme oven viereen kuivumaan, jotta voin karistella enimmät kurat niistä pois ennen laukkuun pakkaamista. Kun tulin huoneesta ulos, hotellin siivoojarouva kysyi, voisiko hän pestä kengät ja toki tähän suostuin. Palattuaan puhtaiden kenkien kanssa tämä viehättävä rouva tuli uteliaana seuraamaan neulomistani, ja hakipa kollegansakin katsomaan. Eihän meillä ollut yhteistä kieltä, koska Sistin-rouva ( nimi lausutaan noin, en tiedä, miten kirjoitetaan) osasi englantia vain työssään tarvittavat muutaman sanan, enkä minä osaa ranskaa tai malagasya. Hän istahti viereeni penkille ja kertoi asuvansa laakson toisella puolella olevassa kylässä, olevansa 30-vuotias ja kahden lapsen äiti. Kuinka kauniita valokuvia meistä kolmesta olisikaan saanut, mutta kukaan matkatovereistani ei sattunut paikalle. Kyllä käsitöiden yhdistävä vaikutus on ihmeellinen!

 

P2220201.jpgP2220194.jpg

Ranomafanasta suuntasimme eteenpäin ja edessä oli kaksi matkapäivää. Maisemat pysyivät vehreinä, paljon riisipeltoa, joilla osassa riisi oli sadonkorjuuvaiheessa, ja riisipellon pohjista tehtiin tiiliä. Kukkuloilla oli kaksikerroksisiten ruskeiden tiilitalojen kyliä. Ensimmäisenä päivänä pysähdyimme Ambositran kaupungissa puuveistospuodeissa ja lounaalla. Nopeasti löysin lempipuotini, myyjärouva oli herttainen ja esitteli enkelinsiipien ja makinhäntien irrotettavuutta ja lohdutteli maahan pudonneesta enkelistä, ettei mennyt rikki vaan siivet voi irrottaa. Palasinkin ostamaan tältä rouvalta vielä yhden baobab-veistoksen ja sain kaupanpäälliseksi vielä yhden pienen makin. Harmi, ettei tällä rouvalla ollut myynnissä pientä zebu-lehmäveistosta jouluseimeen lisättäväksi, ostin seimeen enkelin.

0674C67F-DFC8-409A-B590-B72F9D7CDD8C.jpg2043985D-FE15-4680-8F9D-8F3F8B3DE4A8.jpg

Yövyimme Antsiraben kaupungissa, jossa hotellissa oli huoneessakin toimiva wi-fi, ja sain illan päätteksi ladattua mukana olleen vanhan pikkutabletin ja hoidettua muutaman sähköpostiasian. Ennen illallista vierailimme työpajassa, jossa tehdään erilaisia tavaroita zebu-lehmien sarvista. Näimme, miten valmistusprosessi menee, meille kerrottiin, miten tarvittavat tarvikkeet tehdään kierrättämällä, esimerkiksi hiomalaikkaan hiomamateriaaliksi käytetään vanhoja farkkuja. Sarvista oli valmistettu koriste-esineitä, domino-pelejä, kauhoja ja lusikoita, koruja, kulhoja jne. Työpajavierailulla saimme samalla kiertoajelun kaupungilla ja näimme pikkukaduilla lähietäisyydeltä paikallista arkielämää. Täällä isommassa kaupungissa elämä näytti köyhemmältä kuin pari päivää aikaisemmin näkemämme. Sekä suomalainen matkanjohtajamme että paikalliset oppaat muistuttivat, ettei kerjääville lapsille saa antaa rahaa. Lapset oppivat, että kerjäämällä saa rahaa eivätkä mene kouluun. Joskus jätimme lapsille ruokaa, mutta senkin paikallisten aikuisten välityksellä.