2D96FF40-2EBB-4305-A77C-CC84EFA13D41.jpg
Taito-yhdistysten vuoden käsityötekniikka 2022 on värjääminen luonnonväreillä. On ollut kurssejakin purkkivärjäyksistä ja Taito Shopissa oli tekemispaketteja. Ostin värjäystä varten lankaa, viinikiveä ja alunaa jo tammikuussa, mutta keräsin ja kuivatin avokadon kuoria värjäystä varten isomman määrän. 

Viikolla yhtenä aamuna sekoittelin kemikaalit 60 asteiseen veteen, ja asettelin lankavyyhdin ja väriaineet purkkiin. Nyt sitten odotetaan 4 viikkoa, mitä purkissa tapahtuukaan.

C27EA08F-9AEC-4BFB-B211-7047C974A971.jpg

Koronan alkaessa keskityin etäkokouksiin neuleiden kanssa ja aluksi olinkin tuottelias. Pikkuhiljaa Teams-kokouksetkin ovat menneet siihen, että samalla vastailen muihin Teams-viesteihin ja puuhailen muita työasioita. Kokous kuuluu siinä sivussa. Nyt kuitenkin otin kaapista keskeneräisen pipon, ja yhden kokouksen aikana neuloin sen loppuun. Ohje on Tuulia Designin joulukalenterista vuodelta -20. Lanka on vuoden -19 joulukalenterista, ruskeakirjava Adlibriksen sock (paksu, 200m/100g) meni pipoon kokonaan, loppulangasta askartelin tupsun. Pipo päätyy ensi jouluna joulupuu-keräyksen pakettiin, sinne on monta kertaa toivottu pipoja. 
 

Pieni paastopävitys: lankaa, kirjoja tai teetä en ole ostanut. Olen neulonut sukat 127g ja huivin 178 g, sekä nyt tämän pipon, joka menee hyväntekeväisyyteen. Kesken on toiset sukat, ufoutunut paita loppuun. Suunnitteilla toinen huivi ja kahdet sukat sekä kirjokaarrokepaidan aloitus.