Pitkästä aikaa ruoka-aihe. 

6CA7FD67-0F01-4E11-8C46-501A75155C7A.jpg

Minun lapsuudessani pääsiäisen jälkiruoka oli mämmi. Ihan hyvää mämmi on, mutta itse en halua syödä sitä päiväkaupalla.  Nykyisin syömme mämmiä pitkäperjantaina. Pashasta näin kuvia lehdissä, ja kuvittelin sen olevan jotenkin erikoisen makuista ja erityisen herkullista. Marjarahka oli meillä tavallista jälkiruokaa, joten ensimmäinen syömäni pasha oli pettymys: tiivistä rahkaa.

Omaan pääsiäiseen pasha kuuluu pääsiäispäivän jälkiruokana tai päiväkahvilla. Ohjeen katson netistä: Martoilta tai Kinuskikissalta tai mistä milloinkin. Koska tätä syödään yhden kerran vuodessa, teen perinteisen ohjeen mukaan voista ja kermasta. Pashan sekoittamani makuaineet vaihtelevat, milloin suklaarouhetta, milloin kirsikoita. Tänä vuonna murskattuja mantelilastuja ja rusinoita. Koristeetkin vaihtelevat: hedelmiä, karkkeja, sokerirakeita. Tänä vuonna suklaafiguureja ja kirjavia hedelmäkarkkeja.

77726CB2-BDC2-4C87-BCF8-FF4259DEF66A.jpg

Ystäväni, jonka perinteiseen ortodoksipääsiäiseen pasha on aina kuulunut, on opettanut pashan syömisen kulitsan kanssa. Laiskana päivänä kaupan pullakin käy. Tällä kertaa Huovisen leipomon runsaasti koristeltu pääsiäspulla.