Minulle uusi asia, mutta SNY-parini blogista luin lämpötilapeitosta, googlatuin muutaman muunkin peiton, ja koska idea kuulostaa niin hauskalta, aloin suunnittelemaan omaa projektiani. Heti 1.tammikuuta aloin merkitä kalenteriin lämpötiloja ulkolämpömittarista, matkan aikana katsoin puhelimesta. Ei siis mitään ilmatieteen laitoksen virallisia tilastolämpötiloja vaan oman pihan pakkaslukemia.

Lankamaailmassa oli mukava tarjous villapuuvillalangasta (hjerttegarn/ lanacotton 212), josta suunnittelen virkkaavani peiton. Tässä langassa oli valikoima aivan ihania värejä. Tyttären kanssa suunnittelimme, että mustaa voisi käyttää sekä -30 astetta kylmempään että +30 astetta kuumempaan. Toiveikkaasti ostin pari kerää mustaa... ja kotona värisuunnitelmaksi levittäessäni huomasin, että lämpimään tarvitaan vielä yksi keltainen tai oranssi sävy.

88EEF8A3-8393-4153-A82D-FF4755E91627.jpg

Ostin kokeeksi myös uuden virkkuukoukun. Virkkaaminen ei ole ollut minulle mieluista oikeastaan koskaan, joskun nuorena virkkasin jonkun villaliivin ja tietenkin koulussa patalappuja. Metallikokut eivät oikein istu käteen ja saan sormenpäät kipeäksi, joten nyt kokeilen Cloverin koukkua, jossa on paksu muovinen varsi. Ainakin, kun poimin sukanneuleesta pudonnutta silmukkaa, koukku tuntui kivalta kädessä.

Sukulaiset ovat pitäneet meidätkin virkatuissa tekstiileissä, joten virkkaukselle ei ole ollut tarvettakaan. Muistan lapsuudesta kuinka kaikki virkkasivat kalalangasta päiväpeittoja tai pyyhkeenreunoihin puuvillalankapitsejä, kummitäti virkkasi itselleen myös pitkät pitsiverhot. Nykyisin, jo ikääntyneenä ja heikkonäköisenä, hän pitää koko suvun pienissä pitsiliinoissa. Minä en siis ollut hyvä virkkaamaan, joten opettelin nypläämään. Meillä oleva päiväpeitto on miehen isoäidin virkkaama. Pidimme sitä muutaman vuoden, mutta siirsimme vauva-aikana varastoon; työlään pesemisen vuoksi. Sen voisikin ottaa taas käyttöön, kun pojat ovat jo muuttaneet kotoa.