Syyslomallani ajelin tapaamaan iäkkäitä tätejäni ja poikaani, samalla reissulla tapasin muutamaa neuleystävää. Matka ja tapaamiset menivät hyvin, ja kaikki ovat olleet myös terveitä. Oli todella antoisaa tavata ihmisiä ihan oikeasti, eikä vain etänä. Neuleaikaa ei sillä lomalla sitten ollut, kun aika meni autoa ajaessa. 

Kotona vietin loman viimeisen päivän, ja aurinkoisessa pakkassäässä kävimme kävelemässä yhden luontopolun. Oikein tankkasin auringonvaloa, koska työpäivien aikana en paljoa päivänvaloa näe.

9D6F719A-FC34-41F6-A3DB-90ADF51B6EE1.jpg10F7FF4F-272B-45F0-9792-758D468F242D.jpg4FC1E601-0B68-4DFB-B85A-20647DAAAFC0.jpg

Olen saanut sentään muutaman valmiiksi. Kummipojan autoon sointuvan sinisen pipon lisäksi vaaleanpunaisen pörröisen, Veera Jussilan suunnitteleman Viima-pipon ja pari perusohjeellani neulottua pipoa. 

C79196CD-4A06-4817-AEBE-0B9C38886FAE.jpg

Oulun taidemuseossa on Vilho Lampi -näyttely. Teimme kunnon kulttuuriretken parin tuttavan kanssa, kun kävimme ensinkatsomassa taulut museossa ja sen jälkeen ajelimme Vanhaan Liminkaan taulujen tekopaikkoja katsomaan, ja lopuksi vielä Liminganlahden luontokeskukseen nuotiomakkaralle ja pullakahville. Oli hauska teemapäivä.

F5C25325-658A-41F3-9404-BA1F4E526EF4.jpg0021FB2D-30A5-470B-993F-C818D1AD35AE.jpg456C9481-5005-4C09-99F1-3F543E08F045.jpg