F6617510-E753-4B69-A389-1C9EAB991A28.jpg

Kumpikohan kuvista on oikeinpäin muilla laitteilla kuin omalla tabletilla. Tämä ohjelma kääntelee kuvia ihan omalla logiikallaan.

60BFE0E6-E520-4CA8-B80D-7177EE5B393C.jpg

Olin marttojen ruokakurssilla, jossa aiheena oli kasvisruoka. Ihana marttaneuvojamme Marja-Leena oli keksinyt meille helpon ja herkullisen jälkiruokaohjeen. 

Olen aiemmin tehnyt helppoa jäätelöä konsendoidisusta maidosta ja kermasta, jäätelöä perusohjeella ja banaaninutella-jäätelöä. Oulussa oli jonkin aikaa aivan ihana jäätelöbaari Tähtijätski, jossa jäätelö oli pitäjien itse tekemää. Siellä ehdoton suosikkini oli sitruuna-basilika-jäätelö. Tähtijätski lopetti toimintansa vuosi sitten syksyllä, ja sen jälkeen en olekaan käynyt jätskillä kuin kerran tötteröllä. Tähtijätskissä kävin kuitenkin useamman kerran kuukaudessa, vähän kuin kahvilassa.

BASILIKA-ANANASKIRSIKKA-JÄÄTELÖ

Tästä määrästä sain kolme annosvuoallista.

200 g ananaskirsikoita (kaksi laatikollista)

2 rkl basilikaa lehtiä silputtuina

1 tlk mascarpone-juustoa

0,5 dl kuohukermaa

0,5 dl tomusokeria

Irrota ananaskirsikoista lehdet ja pakasta hedelmiä vähintään 3 tunnin ajan. Mittaa ja lisää muut ainekset jäisten ananaskirsikoiden kanssa monitoimikoneen kulhoon tai tehosekoittimeen ja soseuta tasaiseksi massaksi. Jaa annosvuokiin ja pakasta vielä noin tunniksi.

D3E8F0A5-3E4E-4302-9089-AD86DF449BB4.jpg

Tästä määrästä todellakin tuli annosvuoalliset kolmelle ja Bamixin pieni monitoimikone selvisi jäisten hedelmien soseuttamisesta hyvin. Kaksinkertaiseen annokseen olisi pitänyt ottaa esiin yleiskone. Raikasta ja hyvää, helppoa ja nopea tehdä, kunhan ananaskirsikat on pakastettu etukäteen.