Joulun leipomisten jälkeen en olekaan ehtinyt laivoskelemaan yhtään mitään. Töiden jälkeen olen lukenut dekkareita ja katsonut  Areenasta hauskoja dokumentteja ja viihdyttäviä sarjoja - ja hiihtänyt! Tänä talvena on ollut pitkästä aikaa runsaasti lunta ja hyvät ladut. Tavallisesti olen innostunut hiihtämisestä vasta kevättalven valoisana aikana, mutta nyt hyvä keli houkutteli valaistuille laduille. Kaveriksi sain esikoisen, joka hiihti omaa vauhtiaan ja minä hiihtelin hiljempaa perässä. Olemme hiihtäneet sekä täällä kotona että mummilassa. Minä en ole koskaan tullut opetelleeksi luistelutekniikkaa vaan tyydyn ihan perinteiseen sivakointiin. 

Ladut ovat olleet hyvässä kunnossa, ja kiitokset latujen ylläpitäjille, niin kunnan miehille kuin hiihtoseuran vapaaehtoisille. Lumi on ollut valkoista ja lumiset puut niin kauniita, erityisesti ne, jotka kaartuvat ladun ylle.

Yhtenä iltana ladulla oli noin puolitoistavuotias taapero, jonka etenemistä suksilla oli jalkaisin ihailemassa kolme aikuista. Onhan se söpöä, kun pallero hiihtää oikeilla suksilla, mutta toivon ihan todella, että joku näistä aikuisista ottaisi itsekin sukset jalkaan ja lähtisi hiihtämään lapsukaisen kanssa. Muuten lapselle jää kuva, että kyseessä on vain näytöslaji, jossa taaperoa esitellään mummuille ja papoille. Omien lasteni kanssa olen liikkunut yhdessä, ja minullakin on ollut niin sukset kuin luistimet jalassa. Liikkuminen on ollut yhdessä tekemistä eikä pelkästään söpöltä näyttämistä, vaikka ylpeilykuvia laduilta on sukulaisille lähetetty siihen aikaan, kun pojat olivat 2- ja 4-vuotiaat.