IMG_0370.jpg

Jokin aika sitten tapasin pitkästä aikaa opiskelukavereitani ja ehdotin voivani leipoa kakkua yhreen tilaisuuteen. Yksi kavereista sanoi välittömästi: Halvakakkua! Kodin kuvalehdessä oli täytekakkukilpailu vuonna 1996, ja tuossa kisassa palkinnoille pääsi Halvakakku, jota meillä leivottiin tuolloin vuosia sitten useammankin kerran, ja tämä kurssikaverini muisti kakun heti, kun puhuin leipomisesta. Ensimmäisen kakun leipoi mieheni minulle joksikin merkkipäiväksi, ja silloisten kermakakkujen joukossa oli maukas ja erilainen kakku. 

Vihjeestä vaarin, pitkästä aikaa kaivoin vanhan lehden esiin ja leivoin Halvakakkua pojan syntymäpäivän kunniaksi.  Alkuperäisessä ohjeessa on 8 liivatetta, mutta muistan liivatteen jopa maistuvan kakussa joten vähensin liivattelehtien määrän viiteen. (Meiran liivatelehtiä)

IMG_0371.jpg

HALVAKAKKU (Kodin kuvalehti 9.5.1996)

Pohja (20cm vuokaan)

2 kananmunaa

3/4 dl sokeria

3/4 dl vehnäjauhoja

1/4 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.

Täyte:

8 liivatelehteä

4 dl maustamatonta jogurttia

2 dl appelsiinimarmeladia

100 g halvaa

1 tl vaniljasokeria 

2 dl kuohukermaa

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 min. Sekoita jogurtti, marmeladi, hienonnettu halva ja vaniljasokeri. Kuumenna muutama ruokalusikallinen vettä kiehuvaksi ja liuota siihen kylmästä vedestä kuivaksi puserretut liivatelehdet. Sekoita liivateliuos ohuena nauhana jogurttiseokseen ja lisää joukkoon vaahdoksi vatkattu kerma.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan, kostuta pohjat konjakilla tai sitruunamehulla. Aseta toinen kakkupohja (pestyn ja leivinpaperilla vuoratun) vuoan pohjalle, kaada täyte vuokaan ja aseta toinen kakkupohja päälle. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään, irrota varovasti vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille. Paina kakun päälle kakkupaperi, siivilöi päälle reilusti tomusokeria ja nosta kakkupaperi varovasti pois. Viimeistele koristelu  marengeilla tai kermaruusukkeilla. Kakkupitsikin käy koristeeksi.